Yritysesittely
Lamina on Suomen suurin skeittaamiseen ja lumilautailuun erikoistunut vähittäiskauppias. Laminalla on nettikaupasta pitkät perinteet, sillä ensimmäinen versio avattiin Skateland nimellä jo vuonna 1996.
Laminan työntekijät ja omistajat ovat pitkän linjan skeittaajia, joten meillä on paras mahdollinen kokemus skeittikaupan pitämiseen. Lisäksi sponsoroimme Suomen suurinta skeittitiimiä ja osallistumme muutenkin aktiivisesti suomalaisen skeittaamisen edistämiseen.
Nettikauppamme asiakaspalvelu ja varasto sijaitsee Vantaalla, minkä lisäksi Lamina-kauppiaat palvelevat Helsingissä, Lahdessa ja Turussa. Edustamiamme tuotteita saa myös muista alan liikkeistä, kuten Kuopiossa Switchstance-kaupasta, Oulussa Real Deal -kaupasta, Hämeenlinnassa Windmill -kaupasta ja Tampereella Cartel -kaupasta. Kasvottomista nettikaupoista poiketen saat meiltä asiantuntevaa ja ystävällistä palvelua. Soita vaikka heti ja totea itse!
Lamina Nettikaupasta ostat edullisesti, sillä emme peri lainkaan postikuluja, toimitusmaksuja tai muitakaan ylimääräisiä kuluja. Saat siis tuotteen kotiisi maksamalla tuotteen hinnan - et mitään muuta! Kaikilla tuotteilla on tietysti 14 päivän palautusoikeus. Lisäksi takuuasioissa pyrimme toimittamaan asiakkaalle uuden tai korjatun tuotteen mahdollisimman ripeästi - ilman hidasta tuotteen kierrätystä valmistajalle tai maahantuojalle. Ja toisin kuin kilpailijamme, me kerromme avoimesti kaikkien tuotteiden tarkan saatavuuden perustuen oman varastomme varastotilanteeseen. Emme mainosta maahantuojan varastosaldoja ominamme vaan kaikki nettikaupassa myynnissä olevat tuotteet ovat omassa varastossamme. Voit siis olla varma, että tilauksesi sisältää juuri ne tuotteet, jotka olet nettisivuiltamme valinnut. Jokaisen tilauksen tomitusaika on vain yksi päivä, sillä lähetämme kaikki tilaukset heti maksua seuraavana arkipäivänä. Tämän jälkeen Posti kuljettaa paketin lähimpään postikonttoriisi yhdessä päivässä. Ja koko ajan pystyt seuraamaan tilauksesi etenemistä reaaliaikaisen tilausseurannan avulla.
Tervetuloa ostoksille Laminaan!